2
" Odonata, peto: ahmii sanoja eikä mitään niin kaunista ole kuin siipi-
suonet, siipitäplät, siipien lasimosaiikki ja kivihiilikauden kaiku.
Korennot kasvavat kirjaimista, tavuista kasvavat kivilinnuiksi ja lentä-
vät päin kasvoja. Kivilintujen parvi, huudot kuin rakka, kuin louhos
kuin obeliski. Avaan suuni lintujen tulla ja hampaiden pirstoutua.
Sanat halkeavat kirjaimiksi, kirjaimet järjestyvät uuden kieliopin
mukaan ja sanon: sur kerenti ker korentussur, uum, uum. "
― Kristiina Wallin , Kengitetyn eläimen jäljet
4
" Olipa kerran tyttö,
joka tahtoi olla prinsessa.
Pää 100% tylliä,
kahvipakettikruunu
ja taukoamaton polotus:
kerrokerrokuvastin
kerro kuka, arvaa kuka!
Herne patjan alla murenee tomuksi,
mutta tyttö juoksee yöt metsiä, suutelee
sammakoita ja sammakoilla kieli
vatsanpohjaan saakka.
Kokonaisen kesän tyttö roikottoo palmikoita vintin ikkunasta,
vaikka kylän pojat kivittävät ruudut rikki.
Tulee kuhmu ja tulee haava,
mutta prinsessaa ei tule.
Salaa
tytölle kasvaa villieläinsilmät ja säikyt jalat.
Silmissä villieläimet vaanivat
syli täynnä marmorikuulia
ja jokaisessa kuulassa tyttö, jota ei kohta ole,
sillä tyttöjen aika on nopea,
tyttöjen aika on villieläimen säikyt jalat. "
― Kristiina Wallin , Kengitetyn eläimen jäljet
6
" Olipa kerran tyttö,
joka ei tahdo olla prinsessa.
Olipa kerran tyttö,
joka ei opettele niiaamaan maahan saakka
ja olipa kerran tyttö,
jonka palmikoissa kiipeävät
kovakuoriaiset, muurahaiset, linnut.
Olipa kerran uusi satu,
joka on senpituinense,
sillä kaikella on mittansa ja määränsä.
Paitsi sudenkorennoilla, paitsi heinäsirkoilla,
paitsi västäräkkiparvilla,
tyttö huutaa.
Luomilla kasvaa ruoho,
luomet raskaana apilasta,
korvat raskaana kavioista,
tassuista, sorkista.
Tyttö kasvattaa kuonon,
sylkee marmorikuulia parvekkeelta ja kasvattaa suun
täyteen pedon puhetta.
Tytön äiti sanoo:
Puhu ihmisten kieltä, puhu asuinhuoneiden kieltä. "
― Kristiina Wallin , Kengitetyn eläimen jäljet
