Home > Author > Siiri Enoranta

Siiri Enoranta QUOTES

Siiri Enoranta QUOTES

1 " Ja joskus vielä ostaisin Miholle oman ilmalaivan ja tusinan täysiverisiä hevosia ja lakritsitehtaan ja kaikkien Aurosian hylättyjen rautatieasemien valtavat kellot. "

― Siiri Enoranta , Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

2 " Hoipuin ulos Kummitusjunasta väsyneeseen iltapäivään. Nokkoset kiljuivat ja juoksivat ja nauroivat ympärilläni, he eivät vieläkään tienneet mitä Dharanille oli sattunut. Minäkään en tiennyt, en ymmärtänyt. Mutta yhden asian minä tiesin, nimittäin sen että Dharan voisi kohdella minua miten tahansa, valehdella kaikesta ja kaikille, ja silti minä olisin hänen. Hän oli ollut totta siellä niityllä ja hänen katseensa oli ollut paljas, hän oli vapissut minussa ja minä olisin hänen. "

― Siiri Enoranta , Nokkosvallankumous

3 " Jos minulla jokin tarkoitus oli niin se oli tämä, ei mikään, mitä pikilapset voisivat minulle antaa, tai Nubya. Ei ollut olemassa kohtaloa, kaikki ei menisi niin kuin oli tarkoitettu, minun piti luoda merkitykseni itse. Kantaa syyllisyyteni itse. Hitaasti laskin ylleni näkymättömyystaian, en suojataikaa, molempiin minulla ei ollut voimia. Minun pitäisi vain olla varovainen. Äänetön. "

― Siiri Enoranta , Tuhatkuolevan kirous

4 " Rumpujen pärinää, valojen särinää, posetiivin vonkuva valitus, tukahdutettuja kuiskauksia pimeässä. Odotus nyki sormenpäitä, yleisö oli antautunut sille jo, sirkuksen taialle, se ei ollut vielä nähnyt ensimmäistäkään temppua, mutta kaikki oli alkanut jo silloin, kun maanviljelijät kuulivat junan viheltävän kaukana sänkipeltojen takana, mikä tuo ääni on, oletteko koskaan kuulleet vastaavaa? Mutta eiväthän junat enää kulje, eivät ole kulkeneet enää kymmeniin vuosiin tai satoihin, no uskokaa pois, sieltä tulee höyryjuna, eikä mikä tahansa juna vaan sirkusjuna, kuljettaa sisuksissaan hylättyjä unelmia ja haurasta toivoa, hienhajuisia paljettipukuja ja lattioille läikkynyttä viinaa, halkeilleita sydämiä ja onnea, joka saattaa pirstoutua sipaisusta, koiran vilpitöntä suudelmaa.
”Onko kaikki valmista?” Josir Jalatva kysyi pukuhuoneessa nähdessään, että kaikki tosiaan oli valmista, hän halusi, että he saivat vastata myöntävästi, hän halusi heidän sanovan itselleen kyllä. "

― Siiri Enoranta , Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

5 " Minulla ei ollut ketään. Tiesin että saisin jos haluaisin, eikä se ollut kehuskelua vaan fakta. Saisin jonkun hyvän kiltin hellän joka hitaasti syövyttäisi minut hengiltä. "

― Siiri Enoranta , Gisellen kuolema

6 " Rakastaks sä sitä?"
"En mä tiedä."
Saatko rytmihäiriöitä kun kuulet hänen askeleensa, halusin huutaa, alkavatko kätesi vapista kun hän katsoo tai ei katso sinuun, haluatko tarkkailla kun hän pesee hampaita koska se on kauneinta mitä voi olla, haluatko äänittää hänen nauruaan uudelleenkuunneltavaksi? Koska helvetti soikoon ei ole vaikeaa tietää onko rakastunut vai ei. "

― Siiri Enoranta , Gisellen kuolema

7 " Sieltä näki Ahmiman ja Virtaavan saaret sellaisina kuin ne todella olivat, vain pienet tupsut vihreää maata loppumattoman ulapan keskellä, jotain mitä meri oli hajamielisenä sylkäissyt pintaan, jotain minkä se ottaisi takaisin yhtä helposti, yhdellä puraisulla. Ja juuri siksi heidän saarensa olivat niin ihmeelliset, korvaamattomat, siksi ne olivat ainutlaatuiset, koska ne olisivat olemassa vain silmänräpäyksen ajan maailman ikiaikaisessa historiassa, ne olivat pulpahtaneet esiin ja ne vajoaisivat syvyyksiin. "

― Siiri Enoranta , Surunhauras, lasinterävä

8 " Sadeiassa jokin sai hänet varpailleen, jokin sai hänet toivomaan, että hän voisi koskettaa tämän hameenhelmaa, edes vain helmaa, kuin kangas olisi osa Sadeiaa, ja Tirilaiaa raivostutti, häntä raivostutti nyt, hän ei ollut samanlainen kuin kaikki ne typerät lampaat, jotka sokeina aukoivat suutaan odottaen Sadeialta herkkuja, vai oliko hän juuri sellainen, hän ja valkosuklaakanit, hän ei tosiaan voinut vastustaa niitä, hän oli kaikkien muiden yläpuolella, hän oli Sadeian alapuolella, hän olisi musteenmusta prinsessa! "

― Siiri Enoranta , Surunhauras, lasinterävä

9 " Olin muurahaispesä ja hän oli pojankoltiainen keppi kädessään ja nyt hän ihmetteli missä välissä olin syövyttänyt hänen vasemman jalkansa polveen saakka vereslihalle. "

― Siiri Enoranta , Gisellen kuolema

10 " Vesiputousta ei voinut nähdä siitä missä minä olin, mutta saatoin miltei aistia sen läheisyyden. Siellä se kohisi niin kuin oli tehnyt jo vuosisatoja ellei vuosituhansia, joka tapauksessa se oli ollut olemassa kauan ennen Horroskehrääjää. Me olimme vain pieni sivuhaara Torkkujoen historiassa, ajattelin, mutta me olimme se haara joka veti muuta maailmaa mukanaan pohjattomaan suohon. "

― Siiri Enoranta , Painajaisten lintukoto