QUOTE : Paljon enemmän pidin huomaamattomasta nahjuksesta, Mihailin Sasasta, hiljaisesta pojasta, jolla oli surulliset silmät ja miellyttävä hymy; hän muistutti suuresti sävyisää äitiään. Hänellä oli rumat hampaat; ne työntyivät esille suusta, ja yläleuassa niitä oli kahdessa rivissä. Se tuotti hänelle runsaasti puuhaa: pitäen alituisesti sormiaan suussaan hän heilutteli takimmaisen rivin hampaita ja yritti kiskoa niitä pois; nöyränä hän salli jokaisen halukkaan kopeloida niitä. Muuta kiinnostavaa en hänessä havainnutkaan. Talossa, joka oli tupaten täynnä väkeä, hän viihtyi omissa oloissaan, istui mielellään hämärissä nurkissa, iltaisin ikkunan ääressä. Hänen seurassaan oli hyvä olla vaiti, istua ikkunan kohdalla tiukasti vierekkäin, olla ääneti kokonainen tunti ja katsella, kuinka naakat kaartelivat punaisella taivaalla Uspenskin emäkirkon kullattujen sipulikupolien ympärillä, kiitivät korkeuksiin ja syöksähtelivät sieltä alas, peittäen hämärtyvän taivaan äkkiä mustana verkkona, kadoten jonnekin ja jättäen taakseen tyhjyyden. Kun katseli sitä näkyä, ei haluttanut puhua mistään, ja miellyttävä surumielisyys täytti rinnan.